tiistai 29. heinäkuuta 2014

Sadonlisäystekniikka: pölytys

Kukkien täytyy pölyttyä, jotta kasvi tuottaa hedelmiä. Yleensä pölytyksen hoitavat erilaiset hyönteiset ja tuuli, mutta joskus se on myös tarpeen tehdä itse.

Pölyttyminen tarkoittaa sitä, että kasvin kukka hedelmöittyy sopivan kasvin siitepölyllä. Hedelmöittyessään kasvin kukka kuihtuu ja sen tilalle kasvaa hedelmä tai marja. Kasvit voivat olla joko itse- tai ristipölytteisiä. Itsepölytteinen kasvi hedelmöittyy omasta siitepölystään ja ristipölytteinen tarvitsee toisen yksilön siitepölyä tuottaakseen satoa.

Joissakin olosuhteissa ei voida olettaa, että luonto hoitaa pölytyksen. Esimerkiksi sisätiloissa tapahtuvassa kasvatuksessa tuuli tai hyönteiset eivät ole auttamassa kasvattajaa. Vaikka siitepöly leviääkin herkästi, on silti järkevää varmistaa kukkien pölyttyminen tekemällä se itse.


Näin pölytät kasvin

Pölyttämisen voi aloittaa siinä vaiheessa kun näkyvissä on useampi kukka.

Chilin kukka valmiina pölytettäväksi
1. Ota pumpulipuikko ja pyöräytä sitä varovasti kukan sisäpuolella. Näin siitepölyä tarttuu pumpuliin.

2. Siirry seuraavaan kukkaan ja pyöräytä pumpulipuikkoa kukan sisällä. Näin ensimmäisen kukan siitepöly siirtyy seuraavaan kukkaan ja kukka hedelmöittyy.

Jos kasvi on ristipölytteinen, siirrä siitepölyä toisen yksilön kukkiin.

3. Toista vaihetta kaksi kaikkien kukkien kohdalla. Näin useampi kukka hedelmöittyy.
Kukan tilalle kasvaa hedelmä

4. Palaa lopuksi ensimmäiseen kukkaan ja pyöräytä pumpulipuikkoa siinäkin. Näin myös ensimmäinen kukka hedelmöittyy.

Pölytystä kannattaa toistaa niin pitkään kun uusia kukkia ilmaantuu.

Jos pölytys on onnistunut, muutaman päivän kuluttua kukat alkavat kuihtumaan ja niiden tilalle alkaa hiljalleen kasvamaan hedelmiä tai marjoja.



Aiheeseen liittyviä artikkeleita:
Sadonlisäystekniikka: latvonta

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti